Pääsiäisaamu: kaikki valta

Kuolema on joka tapauksessa ihmisiä eniten vaivaavia tapahtumia. Omien vanhempien kuolema pysäyttää keski-ikäiset ihmiset. Sukulaisten hautajaisissa elämän rajallisuus tulee nopeasti nuorempiakin kohti, vaikka vainaja ei olisikaan ollut kovin läheinen. Hiljaisella viikolla Jeesuksen kuolema ja hautaaminen saavat mielessämme näin ollen kosketuskohtia, joiden olemassaoloa ja syvyyttä emme aina arjessa huomaa. Rajatilanteet ovat eksistenssikysymyksiä. Mitä tapahtuu, jos en ole enää olemassa? Onko kuolema lopullinen? Onko ympärilläni olevan materialistisen kulttuurin biologinen maailmankuva totta? Päättyykö kaikki solujen hajoamiseen? 

Jeesus Nasaretilaisen kuolleista herättäminen on suurelta osalta kaiken järkeistävän selittelyn ulkopuolella. Hän nimittäin todella kuoli. Kiduttaminen, naulaaminen ja lihasten pettäminen pitivät siitä huolen. Jeesus ei ollut valekuollut, vaikka rationalistiset teologit ovat Reimaruksesta lähtien sellaista väittäneet. Hänen raadeltu ruumiinsa kannettiin teloituspaikan vieressä olleella hautausmaalla sijainneeseen kalliohautaan. Läheiset näkivät, mihin hänen liinalla peitetty ruumiinsa laskettiin. Oltiinpa Torinon käärinliinasta mitä mieltä hyvänsä, se kertoo teloitetun miehen hautaamistavasta. Kirkollisen perinteen mukaan jopa Jeesuksen itsensä. Kivilaverilla makasi runneltu vainaja pellavaliina ruumiin peittona.

Todistajia, ei todistelijoita

Aamulla hauta oli tyhjä. Poliittisen vangin hautaa vartioineet sotilaatkin olivat ihmeissään. Haudalla kävi naisia. Joku opetuslapsista astui hautaan sisällekin. Vaikka oman aikamme ihmisiä usein kiinnostavat ylösnousemuksen “todisteet”, ne ovat enimmäkseen turhia. Haudalla ei ollut mitään nähtävää. Evankeliumeissa mainittuja ensimmäisiä reaktioita ovat: he ovat vieneet Herrani pois, tai: seuraajat ovat varastaneet ruumiin. Spekulaation todellisuus kuulostaa sinänsä aidolta. 

Kannattaa nimittäin muistaa, että Apostolien tekojen mukaan opetuslapset ja monet muutkin varhaisen seurakunnan jäsenet olivat nimenomaan “ylösnousemuksen todistajia” (Ap.t. 1:22). He olivat henkilötodistajia sille, että Jeesus Kristus oli ilmestynyt heille elävänä ja puhunut heille. Heidän ei tarvinnut todistella kuulijoille, millä perusteella ylösnousemus voisi tapahtua. He todistivat näkemästään.

Tämä opetuslasten usko jäi nopeasti elämään varhaisen kristillisen seurakunnan julistukseen. Apostoli Paavali nimittäin viittaa siihen käyttäessään häntä itseään edeltävää, vanhinta tunnettua uskontunnustusta Korinttilaiskirjeessä. “Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu” (1. Kor 15: 3-5). Kristus – eli tässä alkuperäisessä yhteydessä juutalaisten “Messias” (Khristos) – kuoli todellisesti ristillä ja hänet haudattiin kalliohautaan, tafokseen. Ensimmäiset kristityt, joista kymmenet olivat tapahtumien silminnäkijöitä, ilmoittivat siten kuoleman ja hautaamisen olevan tavallisia taustatekijöitä pääsiäisaamulle. He ilmaisivat uskonsa pienen kristillisen seurakunnan ehtoollisjumalanpalveluksen tunnustuksessa.

Paavalin lainaama teksti jatkuu. “Hän ilmestyi Keefakselle.” Korinttilaiskirjeen varhaisen tunnustuksen viimeinen kohta mainitsee Keefaksen. Arameankielisessä muodossa säilynyt Pietarin nimi muistuttaa siitä, että tunnustus on alun pitäen ollut myös Jerusalemin arameankielisen seurakunnan tunnustus. Se on ollut Pietarin ja Jaakobin tunnustus. Tekstissä Pietari nimetään Jeesuksen ylösnousemuksen tärkeimmäksi todistajaksi. Hänen todistuksensa oli kirjaimellisesti “kallio”, jonka varaan seurakunta rakennettiin. Olennaista ei ole Simon Pietari, vaan ylösnoussut Jeesus Kristus.

Näitä todistajia oli alkuseurakunnassa lopulta yli 500, kuten Paavali tietää kertoa (1. Kor. 15:6). Heidät tunnettiin nimeltä ja heidän todistajan tehtävänsä oli ainutlaatuinen. Näihin todistajiin kuului myös seurakunnan vihollisena tunnettu Paavali, joka tuli kääntymykseen kohdattuaan itse ylösnousseen Jeesuksen. Varhaisen seurakunnan sanomassa on yksi keskus, kuolleista herätetty Herra. Todistajien ei tarvitse uskotella mitään. Kun he näkivät, heidän silmänsä avautuivat.

Jeesus ja taivaalliset istuimet

Usko kuolemanjälkeiseen taivaalliseen todellisuuteen oli ollut opetuslapsijoukossa vahva Jeesuksen oman opetuksen perusteella jo pitkään. Aiheesta kertoo hellyttävä evankeliumikertomus siitä, miten Sebedeuksen poikien äiti keskustelee Jeesuksen kanssa taivaan parhaista istuimista. “Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.” (Matt. 20:21.) Jeesus ei suinkaan kiistä istuinten todellisuutta, vaan korostaa eskatologisen tulevaisuuden olevan Isän Jumalan käsissä: “Ne paikat ovat niiden, joille Isäni on ne tarkoittanut.” (20:23). 

Tälle pohdinnalle on selityksensä. Jeesuksen opetus on ollut vahvasti eskatologinen ja liittynyt juutalaiseen taivasmystiikkaan. Siis sihen mystiikkaan, jossa pohditaan Jumalan kuninkaansalia ja siellä olevia istuimia. Monien mielestä profeetat ja vahvat Jumalan miehet saavat taivaassa omat valtaistuimensa. Mitä sanoo Jeesus? “Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.” (Matt. 19:28.) 

Jeesus kuvaa taivaallista valtaa ja Jumalan lopullista voittoa kuninkaallisin kuvin. Opetuslapset saavat hallita uutta Israelia ja heidän taivaallisena kuninkaanaan on heidän Rabbinsa. Mestari istuu kirkkauden valtaistuimelle ja hallitsee uutta maailmaa suoraan Jumalan valtaistuimelta. Jeesuksen ja hänen opetuslastensa tehtävä jatkuu päivien lopussa Ihmisen Pojan ja tämän kahdentoista ruhtinaan hallinnoinnin kautta. Ihmisen Pojan valta samastuu tässä lauseessa hämmästyttävällä tavalla Jumalan universaaliin hallintaan uuden luomistyön todellisuudessa. Silloin on toteutunut se Jumalan valtakunta, joka nyt on murtautumassa esiin Jeesuksen ja hänen opetuslastensa toiminnassa. Opetuslapset ovat pitäneet tätä eskatologista toivoa yllä kaikkina hetkinä, vaikka sitä taatusti on uhannut Pitkäperjantaina se epätoivo, joka ajoi seuraajat hajalle ja sai Pietarinkin kieltämään Jeesuksen.

Onko siten ihme, että apostolien oli helppo ymmärtää heille ilmestyneen Ylösnousseen opetukset? Jeesus oli valmistanut heitä siihen jo vuosia. He uskoivat kuoleman jälkeiseen elämään ja taivaallisiin valtaistuimiin kuin vuoreen. Ja asian varmistivat Ylösnousseen sanat, joita Raamattuun on kirjattu monia. Ilmestykset olivat todellisia. “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”, sanoo Ylösnoussut Jeesus. Näin puhuu uuden luomistyön tuottaman valtakunnan Kuningas. Kaikki valta. 

Vanhan testamentin lupaukset

Jeesuksen opetukset saivat vähitellen lisää sisältöä, kun apostolit liittivät Vanhan testamentin lupaukset hänen kuolleista herättämiseensä. Apostolien opetuksista näemme, että ylösnousemuksessa olennaista ei ollut pelkkä kuoleman voittaminen, vaikka sekään ei ole pieni aihe. Ylösnousemuksessa oli kyse kuninkuudesta. 

Pietarin puheen avainteemana ovat Daavidin profetiat tulevasta ihannekuninkaasta. “Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä.” (Ap.t. 2:30). Vanhan testamentin teologian tärkeimpiiin jaksoihin ja temppelin rakentamisen lupauksiin kuuluvassa Naatanin profetiassa (2. Sam. 7) Jumala vannoo Daavidille, että tämän jälkeläisistä tullaan korottamaan ihannekuningas. Tarkennettu käännös kohdasta kuuluu: “minä korotan sinun seuraajaksesi sinun siemenesi, joka lähtee sinun ruumiistasi, ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa” (7:12). Näin Jumala toteuttaa Daavidin “huoneen” eli hallitsijasuvun. Sanaleikki kannattelee kohdassa teologiaa siten, että Daavidin jälkeläinen rakentaa Jumalalle “huoneen” eli temppelin, mutta Jumala itse pitää yllä Daavidin “huoneen” eli suvun. Daavidin siemen saa Naatanin profetiassa vielä erityiset lupaukset siitä, että hänen valtaistuimensa vahvistetaan “ikuisiksi ajoiksi” ja siementä kutsutaan “Jumalan Pojaksi” (7:14). 

Pietarille Vanhan testamentin tärkeä lupaus on samalla todiste siitä, että Daavid itse odotti Messiaan ylösnousemusta. “Daavid tiesi tämän ja näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen” (Ap.t. 2:30–31). Tämän vahvisti Naatanin profetian lisäksi messiaanisesti tulkittu Daavidin nimissä kulkenut psalmi 16 (”sinä et hylkää sieluani tuonelaan etkä salli pyhän palvelijasi ruumiin maatua”). Jumala oli luvannut korottaa Daavidin jälkeläisen kuninkuuteen, ja näin lupaus ylösnousemuksesta oli pääsiäisenä saanut täyttymyksensä. Suomenkielisessä käännöksessä asioiden välinen yhteys ei enää käy aivan selväksi. Ajatuksen avaimena on tässäkin yksinkertainen sanaleikki. Puhe “korottamisesta” (anisteemi) tarkoittaa yhtä aikaa sekä kuolleista korottamista että valtaistuimelle korottamista. Sanaleikki toimii myös heprean kielessä (qûm). Kuolleista korotettu Jeesus on Daavidin poikana samalla korotettu kuninkuuteen taivaalliselle valtaistuimelle. Ylösnousemus merkitsee asettamista ikuiseen kuninkuuteen ja toteuttaa näin lupauksen valtaan asettamisesta.

Kohdassa esiintyy myös mielenkiintoinen kolminaisuuden korostus. Pietarin mukaan pelastushistoriassa toimivat Isä Jumala, Daavidin suvun Messias ja Pyhä Henki. Jumala on korottanut Pojan kuninkuuteen ja hän puolestaan on eskatologisena hallitsijana vuodattanut Pyhän Hengen maailmaan. Näin eskatologisen pelastuksen aika on toteutunut. Hengen voimassa apostolit todistavat nyt Kristuksen ylösnousemuksesta, ja tämä sanoma pelastaa uskottomat: “Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia” (Ap.t. 2:32).

Toinen avainteksti koskee “oikealle puolelle” korottamista. Lause on meille tuttu, koska se esiintyy lukuisia kertoja Uuden testamentin teksteissä. Kun Jumala korotti Jeesuksen “oikealle puolelleen” kirkkauden valtaistuimella, hänet asetettiin taivaalliseen kuninkuuteen.

Psalmi 110

Pietarin puhe jatkuu: “Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla.” (Ap.t. 2:33). Nämä lauseet tulkitsevat suoraan Psalmia 110, jossa ajatus Daavidin suvun kuninkaan korottamisesta liittyy käsitykseen uudistuvasta (Melkisedekin) pappeudesta (Ps. 110:1, 4):

“Herra sanoo minun herralleni: ‘Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen…’ Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: ‘sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta’.”

Puheen asetelma seuraa jo juutalaiselle taivasmystiikalle tyypillistä korotuskertomusta. Taivaassa kuninkaallinen Jumala istuu kirkkauden valtaistuimella. Siellä taivaan joukot, kerubit ja serafit ylistävät häntä ja Jumala ohjaa eskatologian kulkua kohti vääjäämätöntä loppua. Tänne kosmisen maailmanhistorian keskipiteeseen Kristus korotetaan taivaan valtakunnan hallitsijaksi. Siksi Pietari sanoo puheessa psalmiin 110 viitaten, että Jumala korotti Kristuksen “oikealle puolelleen” kirkkauden valtaistuimella. Kruunajaisnarratiivin mukaan tämä on merkinnyt kuninkaaksi asettamista. 

  “Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi  – tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte” (2:36).

Nyt opetuksella on jo suunnattomasti sisältöä. Daavidin pojan korottamista ja valtaan asettamista koskevat toiveet ovat täyttyneet. Jeesuksesta on ylösnousemuksessa tullut Herra, kyrios. Jumala oli luvannut korottaa Daavidin suvun kuninkaan “oikealle puolelleen” ja asettaa tämän viholliset hänen jalkojensa alle. Nyt seurakunta näkee korotetun Jeesuksen saaneen tämän aseman Herrana. Hänellä on korkein valtaistuinnimi: kyrios, Jumalan oma nimi. Tällekin yksityiskohdalle raamattuperusteena toimii sama psalmi (“Herra sanoi minun kyriokselleni”). Nimitys Messias tai kreikaksi Kristus (“Voideltu”) esiintyy tässä kohden alkuperäisessä merkityksessään. Sana viittaa kuninkuuteen, johon valittu voidellaan kruunajaisissa. Pietarin mukaan Jumala on “tehnyt” Jeesuksesta Messiaan eli kuninkaan antaessaan hänelle vallan valtaistuimelle korottamisen yhteydessä. Pietarin puheen päättää siten itsenäinen, tunnustuksen omainen lausuma, jonka termit kertaavat Naatanin profetian intentioita

Samaa näkymä antaa merkityksen Paavalin kirjeistä löytyvien traditionjaksojen kristologialle. Roomalaiskirjeen aloittavan formelin mukaan Jeesus on Daavidin siementä ja “Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu”. Filippiläiskirjeen kuuluisa hymni puolestaan huipentuu sekin Kristuksen kruunajaisiin, korkeimman nimen antamiseen ja jokaisen ihmisen lausumaan tunnustukseen: “Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:11). Varhaisen seurakunnan uskonlausuma on tämän jälkeen jäänyt seurakuntaan Kristus-uskon lyhyimpänä tiivistelmänä: Jeesus Kristus on Herra. Se löytyy lukemattomia kertoja Uuden testamentin lehdiltä.

Uuden testamentin kristologian taustalta voidaan näin ollen hahmotella suoranainen kristillinen merkavah-traditio.  Valtaistuimesta on tullut Kristuksen uuden aseman keskeinen metafora. Kun Jeesuksen sanottiin korotetun Jumalan ”oikealle puolelle”, kuulijat ymmärsivät heti hänen ainutlaatuisen asemansa kirkkauden valtaistuimella. Hän oli saanut korkeimman statuksen taivaassa. Tällaisesta valtaistuimesta Jeesus oli itse moneen kertaan opettanut seuraajilleen. Lisäksi Vanhan testamentin kuningasideologian kruunajaislauseet tulkittiin lupauksiksi Kristuksen ylösnousemuksesta. Ylösnousemus merkitsi varhaisille kristityille siten valtaan asettamisen päivää. Asetelma oli vahvasti eskatologinen: Kristuksen korottaminen taivaalliseen valtaan  merkitsi eskatologian huipentumaa.

Korotuskristologiassa Kristusta ylistetään Herrana, jolle on annettu taivaallinen kuninkuus kirkkauden valtaistuimella. Koska hänellä on sama asema ja sama kunnia kuin Isällä, häntä palvotaan pelastuksen lahjoittajana.  Uuden testamentin erityislaatuisuus on siinä, että varhainen korotuskristologia löytyy ennen kaikkea tunnustusluonteisista homologioista. Niissä tunnustetaan itse Kristus Herraksi ja pelastuksen antajaksi. Hän on korotuskristologiassa uskon kohde. Varhaisen seurakunnan opetuksessa usko Kristukseen toteuttaa vanhatestamentillisen uskon Israelin Herraan

Kuninkuudesta

Mitä pidemmälle taaksepäin kuljetaan Raamatun teksteissä, sitä selvemmäksi opetus korotetun Jeesuksen kuninkuudesta käy. Vanhassa testamentissa nimittäin muistutetaan tavan takaa, että Israelin varsinainen kuningas on Herra itse. Psalmien kirjoittajat muistuttavat jatkuvasti Jumalan kuninkuudesta. “Jumala on kansojen kuningas, hän istuu pyhällä istuimellaan.” (Ps. 47:9; vrt. esim. Ps. 22:29; Baalille kriittinen 48:1-3 74:12; 93:1-2; 95:10; kultillinen 96:19 ja 97:1; 98:6; 145:1). 

Kun profeetat alkavat julistaa Israelin uudistusta, heidän sanomanaan on kuninkuuden palauttaminen. Esimerkiksi Jesajan kirjassa muistutetaan kansaa Jumalan hallinnan todellisuudesta: “Näin sanoo Herra, Israelin kuningas ja sen lunastaja, Herra Sebaot: – Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä” (44:6; vrt. eskatologinen Jes. 24:21-23). Jopa “evankeliumi”, pakkosiirtolaisuuden kurimuksessa eläville julistettu vapautuksen ilosanoma (besora), on sanoma siitä, että aikojen lopulla Jumala saa Israelissa jälleen kuninkuuden. Tämä on merkkinä kansan restauraatiosta, pelastumisesta ja yhteyden palauttamisesta. 

“Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: – Sinun Jumalasi on nyt kuningas! Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon, ja kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Herra palaa Siioniin.” (Jes. 52:7–8). Tämä Jumalan hallinta muodosti Israelin yhteiskuntajärjestelmän ja uskonnon perustan. Juuri teokratia oli tyypillistä Israelille: viime kädessä taivaan Jumala oli Israelin todellinen kuningas. Maallinen kuningas on jo Daavidista lähtien vain hänen apulaisensa. Herralle koko kansa oli tilivelvollinen. Israelin identiteetti kansana oli täysin sidottu Jumalaan, joka on kuningas. 

Kuninkaalla on valtaistuin ja sellainen oli myös Israelin Kuninkaalla. Jumalan valtaistuin sijaitsi Jerusalemin temppelissä. Vanhassa testamentissa kerrotaan, että Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhimmän keskipisteenä oli liitonarkku. Sen kultaisen kannen päällä seisoi kaksi kerubia kannattelemassa näkymätöntä Jumalan valtaistuinta (2. Moos. 25:17-22). Tämän valtaistuimen luo ylimmäinen pappi sai mennä ja kohdata Jumalan kasvoista kasvoihin. 

Jumalan valtaistuimen sijainnilla oli aivan erityinen merkitys Israelin uskonnossa. Suurena sovituspäivänä ylipappi astui uhriveren turvin arkun luo ja toimitti koko kansan syntien sovituksen (3. Moos. 16:15). Itse arkku tosin katosi temppelistä historian pyörteissä, mutta sovituspäivän perinne jatkui katkeamattomana. Kuninkaallinen Jumala asui temppelissä, ja hänen edessään suoritettiin sovitus. Yhteys Jumalaan oli täydellinen. Pyhien kirjoitusten perusteella jokainen juutalainen tiesi varsin hyvin, mitä Jumalan kuninkuus merkitsi ja miten tämä taivaallinen kuningas voitiin kohdata. Aihe on esillä mm. 1. Sam. 4:4; 2. Kun. 19:15; Ps. 99:1 (vrt. liturginen asetelma Ps. 24). Myös liittymäkohta taivaalliseen jumalanpalvelukseen löytyy jo Psalmeista, 103: 19-21.

Jeesusta kuvataan monin tavoin Daavidin suvun ihannekuninkaaksi, joka tullessaan toteuttaa isille annetut lupaukset. Hänen kuninkuutensa ei kuitenkaan ole “tästä maailmasta”, vaan se on taivaallista hallintaa kirkkauden valtaistuimella. Ylösnousemuksessa tapahtunut korotus merkitsee nimenomaan Jeesuksen asettamista kuninkuuteen. Uuden testamentin ylösnousemusteologian mukaan Jeesus on korotettu Ihmisen Poikana taivaalliseen herruuteen ja  hänet on asetettu Daavidin perillisenä kirkkauden valtaistuimelle.

Toisin sanoen ensimmäiset kristityt kuvasivat Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä ennen kaikkea kruunajaisina. Jeesusta ei ainoastaan herätetty henkiin, vaan hänet korotettiin uudessa luomisessa kirkkauden valtaistuimelle taivaan temppelissä. Jerusalemin temppelistä lainatut kuvat varmistivat ajatuksen. Jerusalemissa Jumalan valtaistuin sijaitsi temppelin kaikkeinpyhimmässä. Kun apostolit alkoivat selittää Kristuksen korottamista kuninkuuteen, he käyttivät samoja kuvia. Taivaassa on temppeli ja siellä oma “liitonarkku”, kirkkauden valtaistuin. Kun Jumala korottaa Poikansa ikuiseen kuninkuuteen, tämä asetetaan Isän oikealle puolelle korkeuksissa. Hänelle annetaan kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hänestä tulee rauhan valtakunnan kuningas.

Raamatun suuressa kertomuksessa tämä on kuva todellisesta Israelista. Jeesuksella Kristuksella on oma temppeli, oma kuningaskuntansa jäsenineen, ja täydellisen anteeksiantamuksen määrittämä armon valtakunta. Uhri jäsenten eli armahdettujen syntisten puolesta on annettu, ja se on kertakaikkinen uhri. Jumalan valtaistuimesta on tullut armollisen kohtaamisen paikka, rakkauden valtaistuin. Sen keskellä seisoo, kuten Ilmestyskirjan kuvakieli kertoo, teurastettu Karitsa. Jokainen, joka lähestyy Jumalan valtaistuinta, löytää sieltä syntien edestä surmatun Kristuksen. Tämän temppelin pappeja ovat kaikki ne, jotka uskovat Kristukseen. Hän on ainoa välittäjä, ainoa uhri ja ainoa synninpäästön antaja. Tämä on temppeli, joka koostuu elävistä kivistä ja valtakunta, jonka kaikki jäsenet on pesty puhtaiksi synnistä. 

Kuolleiden ylösnousemuksen alku

Jeesuksen kuolleista herättäminen merkitsee Raamatun opetuksessa myös paljon muuta. Termillä “kuolleiden ylösnousemus” tarkoitetaan yleistä kuolleiden ylösnousemusta, jossa kaikki ihmiset nostetaan Jumalan eteen. Se on lopun ajan suuri tapahtuma, joka aloittaa koko maailmaa koskevan mullistuksen. Tuosta ylösnousemuksesta Jeesuskin opetti opetuslapsilleen. Kun Ihmisen Poika tulee, hän lähettää enkelinsä kokoamaan valitut kaikkialta maailmasta (Matt. 24:31). Sen opetuksen mukaan Marttakin odotti veljensä Lasaruksen herättämistä aikojen lopussa: “Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa” (Joh. 11:24). 

Pääsiäisen jälkeen tuota ylösnousemusta koskeva opetus muuttui. Se ei enää koskenut vain epämääräistä tulevaisuutta. Jeesuksen herättäminen oli muuttanut näkökulman. Silloin alettiin puhua kuolleiden ylösnousemuksen alkamisesta. “Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.” (1. Kor. 15:20–21). Paavali oli vakuuttunut siitä, että Jeesuksen herättäminen oli merkki yleisen kuolleiden ylösnousemuksen alkamisesta. Koko maailmanhistoriaa koskeva mullistus oli tullut todelliseksi Jeesuksen kohdalla. Kristus oli esikoinen kaikkien niiden joukosta, jotka tulisivat nousemaan kuolleista. Hän on ensimmäinen, ja muut herätetään myöhemmin: “jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee” (1. Kor. 15:23). 

Paavalin näkökulma Jeesuksen herättämiseen on siten valtava. Hän uskoo, että Jumala on aloittanut lopun ajan tapahtumien toteuttamisen. Siksi hän itse elää keskellä lopun ajan merkkejä. Kuolleiden ylösnousemuksesta on saatu epäilemätön todiste. Mikään ei voi tämän jälkeen jäädä ennalleen. Kuolleiden ylösnousemus merkitsee uutta luomistyötä. Tutkijoiden rationalistinen pohdinta ylösnousemuksen ruumiillisuudesta jää tämän ihmeen varjoon. Ylösnousemusta on mahdotonta ratkaista “tieteellisesti”. Jeesuksen ruumista ei herätetty uudelleen eloon ikäänkuin valekuolleesta tilasta. Olisi peräti naiivia askarrella sellaisten kysymysten kanssa, miten Jeesuksella riitti happea hänen noustessaan taivaalle – mutta tällaistenkin väitteiden kanssa on Suomessa jouduttu kiistelemään. 

Siksi Jeesuksen ylösnousemus on meille uskoville tae siitä, että meidän ruumiimme pelastetaan. Aihe on Paavalille tärkeä Roomalaiskirjeessä. Hän pohtii ruumiillisuuden, kuoleman ja uuden luomisen välisiä suhteita. “Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi” (Room. 8:10). Paavali ajattelee kuolemaa jännittävällä tavalla sekä hengellisenä että fyysisenä kuolemana. 

Toisaalla apostoli puhuu katoavaisuudesta. Syntiinlankeemuksen tähden ruumis on katoavaisuuden alainen. Paratiisin ankara käsky ”kuolemalla kuoltava” merkitsi apostolin mukaan myös fyysistä kuolemaa. Hyvän ja pahan tiedon rajan ylittäjä on kaikin puolin Jumalan hyvän luomistahdon ulkopuolella. Siksi Paavali toteaa, että ruumis ”on kuollut” Aadamin kanssa. Samoin se tulee kuolemaan elämän päättyessä. Eloton ruumis lasketaan hautaan, ja se tulee maaksi jälleen. Usko muuttaa tämän tilanteen. ”Jos Kristus on teissä” tarkoittaa Kristuksen asumista uskon kautta ihmisen sydämessä. Silloin Henki, Kristuksen Henki, on elämän tuottaja Jumalan lahjoittaman vanhurskauden kautta (dia dikaiosyneen). Hengellistä kuolemaa vastaa hengellinen elämä. Samoin fyysistä kuolemaa tulee vastaamaan ruumiillinen ylösnousemus viimeisenä päivänä.

Vielä Paavali lisää, että Henki yhdistää Kristuksen ylösnousemuksen meidän ylösnousemukseemme. “Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.” (8:11). Lähtökohtana on jälleen pääsiäistunnustus, jota Paavali on lainannut monta kertaa kirjeensä aikana: ”Jumala herätti Kristuksen kuolleista”. Apostolit tunnettiin ylösnousemuksen todistajina, ja Paavalin opetus on siitä elävä esimerkki. Hän rakentaa opetuksensa jatkuvasti tyhjän haudan varaan. Kuolleista herätettynä Kristus korotettiin Jumalan oikealle puolelle taivaissa, ja sielä hän lähetti Henkensä tekemään synteihinsä kuolleita ihmisiä eläviksi (Ap.t. 2:33).

Paavali korosti Jumalan kuolleista herättävää voimaa niin paljon, että hän toistaa ylösnousemuslauseen vielä uuteen kertaan. Samalla tässä liittyy toisiinsa kaksi teemaa. Ensinnäkin Jumala on lahjoittanut Ylösnousseen Hengen uskoville. Toiseksi hän lahjoittamansa Hengen kautta herättää uskovat viimeisenä päivänä kuolleista samalla voimalla, jolla hän herätti Kristuksen kuolleista.

Näin Paavali nostaa merkittävän ylösnousemusaiheensa näyttävästi esille. Kohta on yhtä hieno kuin ensimmäisen Korinttilaiskirjeen suuri teesi: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.” (1. Kor. 15:22-23). Kristuksen tyhjä hauta, johon Paavali viittasi tuon Korinttilaiskirjeen luvun alussa (1. Kor. 15:4), oli apostolille todisteena siitä, että Jumalan uudessa luomistyössä myös ruumiit luodaan uudelleen. Silloin kaikki uskovat muuttuvat ja saavat taivaallisen ruumiin (1. Kor. 15:51-52; Fil. 3:21). 

Kuolevainen ruumis (thneeton sooma) merkitsee Paavalille aina jotain enemmän kuin vain fyysistä ruumista. Hänelle katoavaisuus – josta hän puhui Korinttilaisille – merkitsi kuolemaa synnin palkkana. Paavalin ajatus tämän maailman turmeltuneisuudesta oli hyvin laaja. Kuolevainen ruumis oli samalla ruumis, joka oli vailla Jumalan kirkkautta. Se joutui katoavaiseksi ja kadotettavaksi. Paavalihan  opetti, että kaikki ihmiset herätetään kuolleista. Kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen Kristuksen tuomittaviksi (1. Tess. 1:10; 3:13; 4:14; 2. Kor. 5:10). Kuoleman ruumis on ikuinen, eikä se katoa fyysisessä kuolemassa. Sitä kohtaa ”ikuinen kadotus Herran kasvoista” (2. Tess. 1:9).

Hengen kautta eläväksi tekemisen ajatus jatkaa profeetallista opetusta. Kohta saattaa suorastaan olla viittaus Hesekielin julistukseen. Kuolleiden luiden laakso saa kuulla Jumalan uutta luovan sanan. Sen kautta alkaa uusi elämä. ”Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon” (Hes. 37:14). Tällainen toivo on Paavalin mukaan nyt todellista toivoa ruumiin ylösnousemuksesta.

Toivon luja ankkuri

Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus julistaa meille, että inhimillinen kuolema ei ole lopullinen. Jumalan näkökulmasta biologinen maailmankuva ei ole sellaisenaan totta. Miksi? Yksinkertaisesti koska Jumala luo uutta. Kristuksen ylösnousemusruumis ei ole tästä maailmasta, mutta se on todellinen. Ylösnoussut Kristus on “esikoinen” kuolleista nousseiden joukossa. Ensimmäinen. Siksi hän on samalla todistus siitä, että meidän ruumiimme lunastetaan, kun elämme ja kuolemme uskossa häneen.

Miksi hauta oli tyhjä ja kivi poissa, vaikka ylösnoussut Jeesus kulki suljettujen ovien läpi? Meidän lienee syytä tulkita Raamatun kertomusta siten, kuin Matteus sen kertoo meille. Herran enkeli  laskeutui taivaasta ja, tuli haudalle ja vieritti kiven pois naisten katsellessa vierestä. “Älkää te pelätkö”, enkeli sanoi. Hautaa ei avattu ja kiveä siirretty Jeesuksen tähden. Se tehtiin meitä varten, seurakuntaa varten. “Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi.” (Matt. 28:6). Tuossa on kivilaveri, jonka päälle rääkätyn Jeesuksen jäännökset laskettiin. Nyt Isä Jumala on herättänyt hänet kuolleista. Ja hetken kuluttua Ylösnoussut ilmestyy opetuslapsilleen.

Tämän todellisuuden todistajia apostolit ja lopulta sadat Jeesuksen seuraajat ovat. Heidän todistuksensa saa nopeasti hengellisen sisällön: kaikessa on ollut kyse Israelin uudistamisesta ja pakanakansoille tulevasta valkeudesta. Mitä tekivät nämä villit apostolit, perimätiedon rikkojiksi moititut taivaallisten valtaistuinten haalijat, kun he näkivät Herransa ylösnousseena ja kaikessa voimassaan? He alkoivat julistaa hänen kuninkuuttaan. Jumalan kuninkuus oli ollut kateissa ja kansa elänyt paatumuksessa. Israel on elänyt rankkojen kuninkaiden ajan vuosien jälkeen Babylonin pakkosiirtolaisuudessa, hajaannuksessa ja hengellisessä pakkosiirtolaisuudessa. Siitä on tullut kuin Aadamin jälkeinen ihmiskunta, joka on ajettu ulos paratiisista. Kansa uudistuu, kun Isä Jumala lähettää Daavidin pojan, joka kruunataan pelastuksen valtakunnan ikuiseen kuninkuuteen. Samalla luodaan toivo kaikille niille, jotka ovat “kuolleet Aadamissa”.

Näin ylösnousemuksesta tulee kruunajaishetki. Kristus asetetaan kirkkauden valtaistuimelle ja hänestä tulee rauhan valtakunnan kuningas. Hän on sekä vienyt sovintoverensä valtaistuimen eteen että noussut samalle valtaistuimelle. Jokainen, joka uskoo häneen, tulee Jumalan valtakunnan, uudistetun Israelin ja elävistä kivistä koostuvan temppelin jäseneksi. Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Jeesus Kristus on Herra.