Mitä on sivistys? Löytyykö Hämeenlinnasta vielä fiksuja ihmisiä

Ajatus nousee väistämättä pintaan pohdittaessa yksittäisen kirkonvastaisen toimijan Hämeenlinnassa synnyttämän somehysterian ja kirkkonummelaisen koulun Händel-kohun luonnetta. Uskonnonvastaisuus pukeutuu niin tragikoomiseen asuun, että jopa päivälehtien päätoimittajat alkavat kirjoittaa sitä vastaan. Terve järki sanoo, että länsimaisen kulttuurin tunteminen on osa kansalaistaitoa – ja siten sivistystä. 

Opiskellessani aikoinani yleistä kirjallisuustiedettä monet tutkijat sanoivat, että Raamatun tunteminen on länsimaisen kirjallisuuden ymmärtämisen kannalta aivan välttämätöntä. Siis täysin riippumatta siitä, mitä opiskelija itse ajattelee Raamatusta. Sen katsottiin nimittäin olevan ”suuri koodi” (The Great Code), joka ohjaa romaanikirjallisuutta. Jos ei ymmärrä vittaussuhteita, ammattitaito on puutteellinen. Ja kaikki pantiin lukemaan ensin Raamattua. 

*

On selvää, että kirkonvastaiset ihmiset ovat aikojen saatossa yrittäneet riisua kristillisiä vaikutteita kouluista niin suvivirren kuin joulukirkonkin osalta. Mikä tahansa vipuvarsi sopii silloin, kun motivaatio kristinuskon vastustamiseen on voimakas. Tällaista kehitykulkua ei tietenkään tarvitse pelästyä. Olemme tienneet jo vuosikymmeniä, että yhtenäiskulttuuri on mennyttä. Suomessa sen paremmin kuin muissakaan länsimaissa ei kristillisellä perinteellä ole enää sitä asemaa, mikä sillä oli vielä sata vuotta sitten. Länsimaat ovat siirtymässä jälkikristilliseen aikaan. Tämän siirtymän aktiiviset ajajat ovat vain osa suurta prosessia.

Kristinuskonvastaisuuden ja silkan ateismin kiusallisiin piirteisiin kuuluu se, että ”liike” esittää vain negaation. Vastustajilla ei itsellään ole yhtenäistä ideologiaa. Enää ei löydy marxilaista ateismia eikä juuri edes tieteellistä professori Ilkka Niiniluodon uskonnonvastaisuutta. Ateismi ei ole oikea aate. Heidän traktaattinsa on tyhjä, kuten eräs pilapiirros kuvaa. Kriitikot ovat aina todenneet, että ateistin on pakko uskoa Jumalan olemassaoloon. Muuten hän ei voi kieltää Herraa – mikä on tietysti “liikkeen” ainoa tehtävä. Ateistisia ateisteja on vain kourallinen. 

*

Tietenkään emme voi puhua edes “liikkeestä”. Somekaaoksen aikana ei tarvita kuin yksi taitava kirjoittaja, joka vetoaa päättäjien uskontohäpeään, ja cancel-peruutus on valmis. Parasta on, jos tilanteesta saadaan kiristetyksi vielä korvaus. Sanotaan vaikkapa 1500 euroa. Raha on kova konsultti.

Yksittäisten taistelijoiden joukossa on toki postmodernille ajalle tyypillisiä edustajia, joiden mukaan kristinuskon “suuri kertomus” on kuollut. He taistelevat sillä perusteella, että kieli on vain kasa merkkejä ja Jumalakin on merkki, joka menettää dekonstruktiossa sisältönsä. Tuon “liikkeen” ongelmana on alusta lähtien ollut se, että aatteen omat merkit purkautuvat saman kielen osina siinä missä teologiankin merkitykset – siis heidän itsensä mielestä. Ja koska edelliset eivät koskaan oikeasti purkadu dekonstruktiossa, siis heidän mielestään, eivät kyllä purkaudu jälkimmäisetkään.

Mutta kysehän on viime kädessä taistelusta, ei järjestä. Koko älyllinen pohdinta tämän aiheen äärellä on tarpeetonta. Perusteet eivät edes yritä olla järkeviä. Ainoa tavoite on saada Händel ja Bach pois kouluista, kun nuo ruojakkeet ovat menneet kirjoittamaan korkeakulttuuria Jumalasta. Vade retro me, pois minun edestäni, senkin uskonnollinen saarnaaja. 

*

Näin päästäänkin viimeiselle pysäkille. Mitä hämeenlinnalaiselle jälkikristitylle jää länsimaisesta sivistyksestä jäljelle, jos hän hylkää kulttuurin kaikki viittaukset kristinuskoon ja kieltäytyy lisäksi tuntemasta ja tunnistamasta uskontoja ja niiden erilaisia piirteitä? Jos kärjistys viedään pitkälle, kuten koiranleuat ovat tämän tapauksen yhteydessä nopeasti vieneet, tunkiolle heitetään Beethoven siinä missä Mozartkin. Sinne lentävät suurin osa kirjailijoista Shakespearesta Dostojevskiin ja Aleksis Kivestä Mika Waltariin.

Poliittista uraa ei myöskään kannata harkita noilla ehdoilla, sillä sodat Venäjältä Iraniin ja siten Ukrainasta Gazaan ovat tyystin uskonnollisesti ohjautuneita – Afganistania tai Sudania unohtamatta. Tilanteen ymmärtäminen vaikkapa matemaattisen logiikan tai Tampereen ateistien insinööritaitojen avulla tuskin auttaa analyysissä eteenpäin. 

Tätä on vaikea sanoa kauniisti, mutta Hämeenlinnan ja Kirkkonummen tapaukset ovat ilmeisiä esimerkkejä kulttuurin tyhmistymisestä, josta ulkomailla kriitikot käyttävät nimitystä “idiotization”. Aatteellisen taistelun nimissä yhteiskuntaa yritetään vetää siihen viemäriin, jossa kaikki on historiatonta ja eteen tuleviin asioihin reagoidaan sisäisen tunteen ja välittömän kehollisen eli viskeraalisen kokemuksen ehdoilla. 

Tällainen kehityskulku kuulostaa tietysti hieman laimealta ajatellen takavuosien ateistien ihanteelllisia väitteitä siitä, millaiseen filosofiseen ja kulttuuriseen kukoistukseen ihmiset nousevat irtautuessaan kristillisestä taikauskosta. No, ehkä aika nostaa esiin jotain muuta kuin mitä nyt näemme. Odotellessamme sen ilmestymistä Hämeenlinnan torille en kuitenkaan suosittele, että pidättäisitte hengitystä.