Räsänen vihdoin korkeimpaan oikeuteen – oikeudenmukaisuuden toivossa

Kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeusprosessi on siirtymässä lopulta viimeiseen vaiheeseensa tapauksen edetessä korkeimpaan oikeuteen. Räsäsen puolustus on juuri lähettänyt oikeudelle vastauksensa valtakunnansyyttäjän tekemään valitukseen. Teksti on nyt julkinen ja avoin myös kansalaiskeskustelulle. Siirtyminen seuraavaan oikeusasteeseen ei ole pelkästään jännitystä yllä pitävä seikka. Sen sijaan se luo tilanteen, jossa tuomarit arvioivat koko prosessia. Silloin esille nousevat myös ne syyttäjätahon moraalittomana toimintana pidetyt piirteet, jotka ovat herättäneet tavallisten kansalaisten mielenkiinnon ja tuohtumuksenkin vuosien aikana.

Vuosikausia kestänyt prosessi on ollut hämmentävä kaikkine outoine piirteineen. Räsänen on julkisesti ristiinnaulittu matkan aikana moneen kertaan. Helsingin Sanomat on väittänyt hänen vaativan homojen surmaamista. Syyttäjätaho ei puolestaan ole omissa haastatteluissan noudattanut syyttömyysperiaatetta, vaan on nimennyt Räsäsen potentiaalisesti rikolliseksi, ja asenne on omaksuttu aika ajoin YLE:ä ja MTV:tä myöten. Räsästä on riepoteltu lynkkausmielialan vallitessa ajattelematta ensinkään hänen itsensä tai hänen perheensä henkilösuojaa. 

Puolustuksen vastine palauttaa keskustelua nyt juridisesti perusteltuun suuntaan. On tunnettua, että korkeimmassas oikeudessa tapauksia arvioidaan periaatteelliselta kannalta. Silloin suuret tekijät ovat ratkaisevia. Puolustuksen vastauksessa käsitelläänkin tavalliselle kansalaiselle vieraampia seikkoja, kuten varteenotettavuuskriteeriä (toteutuvatko vakavan rikoksen tunnusmerkit), kontekstisidonnaisuutta (missä tilanteessa ja mille yleisölle tekstit on suunnattu), sekä tahallisuusarviointia (mikä on vastaajan asenne kohderyhmää kohtaan). Edelleen kumotaan syyttäjän käyttämien väärien tietojen käyttö. Lisäksi korjataan se virhe, että syyttäjätaho käsittelee omia tulkintojaan Räsäsen syytöksenalaisina lauseina. Puolustus puuttuu myös syyttäjätahon pyrkimykseen laajentaa rikostunnusmerkistöä, joka on laissa kielletty.

***

Periaatteellisiin kysymyksiin kuulu myös se, miten vastaajaa on käsitelty ja kohdeltu oikeusprosessin aikana. Puolustuksella on nyt mahdollisuus hakea oikaisua syyttäjätahon virheellisiin toimintamuotoihin. Silloin ei ole kyse ainoastaan vääristellyistä väitteistä tai Räsäsen suuhun laitetuista sanoista, joita hän ei ole koskaan kirjoittanut tai lausunut. Näiden lisäksi esille tulevat uskonnonvapauslain tärkeät kohdat.

Uskonnonvapauden osalta Räsäsen puolustus nostaa esille kaksi olennaista oikeutta. Ensinnäkin lain mukaan on otettava huomioon kansalaisen oikeus levittää Raamattua. Tällä perusteella Räsäsellä on oikeus siteerata Raamatun tekstejä aiheissa, jotka hän kokee oikeaksi. Toiseksi kansalaisella on oikeus olla perustelematta uskoaan viranomaiselle. Tätä perustetta ei aina muisteta sen paremmin julkisessa keskustelussa kuin oikeussalissa. Puolustus huomauttaa, että sekä alkuvaiheen kuulustelut että syyttäjätahon toiminta oikeudessa ovat toistuvasti rikkoneet Räsäsen oikeuksia. 

Jo poliisikuulustelu on käsitellyt epäillyn raamatuntulkintaa, sen suhdetta Suomen lainsäädäntöön ja uskonnonvapauden vaikutusta ihmisarvoon. On siten ilmeistä, että epäilty on joutunut tässä perustelemaan uskoaan viranomaiselle. Räsäsen puolustus vetoaa edelleen siihen, että että epäiltyä on myös twiitin poistamispyynnöllä painostettu luopumaan uskostaan koskien sanottuja raamatunkohtia. Nämä ovat olennaisia juridisia seikkoja, joiden todellisuus on puuttunut pitkää oikeusprosessia koskeneesta julkisesta keskustelusta tyystin.

Lisäksi puolustus muistuttaa, että syyttäjä on oikeudessa penännyt Räsäseltä suoraan tämän kantaa Raamatun tulkinnasta. Se ei kuulu oikeussaliiin. Siksi puolustuksen esittämä vastaus toteaa: 

“Valtionsyyttäjän tapa haastaa ja halventaa Vastaajalle tärkeitä uskonnollisia kirjoituksia on suomalaisessa – ja länsimaisessa – oikeusperinteessä poikkeuksellinen ja erittäin moitittava. Menettelyn vuoksi Vastaaja on joutunut perustelemaan uskoaan viranomaisen edessä, ja useasti kokemaan uskonsa vuoksi viranomaispainostusta. Valtionsyyttäjän menettelystä seuranneet ihmisoikeusloukkaukset on huomioitava arvioitaessa sitä, täyttääkö sananvapausrajoitus ihmisoikeustuomioistuimen edellyttämän suhteellisuusvaatimuksen.”

Kun syyttäjä on tuonut uskonnollisen käsitteistön normatiivisesti keskelle oikeudenkäyntiä, hän on syyllistynyt lain vastaiseen ihmisoikeusloukkaukseen. Asialla on myös toinen puolensa. Sananvapaus on tällaisessa tapauksessa välittömästi vaarassa, koska syytöksillä on niin sanottu hiljennysvaikutus. Väärä syyttely kaventaa sananvapautta ja johtaa väärään ja pakotettuun itsesäätelyyn.

Asenneilmapiiri on syyttäjätahon puolella ollut ongelmallinen pitkin prosessia. Kun valtakunnansyyttäjän toimisto teki valituksen hovioikeuteen, kirjoituksen kielenkäyttö oli kärkevää. Teksti oli paikoin ylimielistä ja syyttäjät liittivät Räsäseen esimerkiksi termejä “tragikoominen”, “homofobia” ja “manipulointi”. Mikään näistä ei kuulosta juridiselta käsitteeltä. Maallikosta tuntuu siltä, että panettelu tulee tähän oikeudenkäyntiin syyttäjän pöydän takaa. 

***

Prosessi on edelleen paljastanut syyttäjätahon sitoutuneen Räsäsen syyttämisessä poliittisesti ja ideologisesti. Kun valtakunnansyyttäjä toteaa esimerkiksi valituksessaan, että Suomessa on tehty kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi, ja katsoo Räsäsen olevan tällä perusteella lain rikkoja, hän syyllistyy poliittiseen kannanottoon. Mitään lakia ei nimittäin ole olemassa. Räsäsen puolustus toteaakin: “Kun valtakunnansyyttäjä antaa ymmärtää, että tämänkaltaisen lakialoitteen julkinen vastustaminen, eli hoitojen kannattaminen, olisi rikollista, paljastaa hän poliittisen puolueellisuutensa”. 

Asiassa on kaksi ongelmaa. Ensinnäkään lakialoite ei viime vaalikaudella saanut riittävästi kannatusta eduskunnassa. Siitä ei ole koskaan tullut osa lakia. Toiseksi, Räsäsen puolustus toteaa, kun arvioidaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, merkitystä ei ole sillä, kannattaako Vastaaja jotakin suosittua tai epäsuosittua hoitomuotoa. Kiihottamispykälän tarkoitus ei ole estää kansanedustajaa olemasta eri mieltä valtakunnansyyttäjän kanssa poliittisessa kysymyksessä.

Seuraavaksi on syytä muistaa, että ideologinen kiista syyttäjän ja Räsäsen välillä tuli esille jo käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Valtionsyyttäjä toi perusteluihinsa esimerkiksi kansainvälisen homoliikkeen edustajan tekstejä, jotka eivät ole oikeuslähteitä. Näin hän osoitti samastuvansa sukupuolivähemmistöjen tukijärjestöjen näkemyksiin. Syyttäjän toiminta ei siten ohjautunut juridisten seikkojen perusteella, vaan oikeusjärjestelmän ulkopuolelta tulevien näkemysten mukaan.

Ehkä erikoisin sidonnaisuus koski oikeudenkäyntien aikana valtionsyyttäjän itsensä omaksumia uskonnollisia näkemyksiä. Hän syytti Räsästä jonkinlaisesta fundmentalistisesta uskonkäsityksestä, joka syyttäjän tulkinnan mukaan täyttäisi rikoksen tunnusmerkit. Asiassa on monta periaatteellista ongelmaa, joista kaksi tärkeintä ovat seuraavat. 1. Syyttäjä ei perustele teologisesti, miksi Räsäsen kannattama näkemys olisi fundamentalismia (mitä Räsäsen näkemys ei ole, koska se on tavallinen luterilainen käsitys, joka on kirkon nykyisen näkemyksen mukainen). 2. Suomen laista tuskin löytyy luetteloa kriminalisoiduista uskonnollisista suuntauksista, olivatpa ne kotimaisia tai peräisin vaikkapa Yhdysvalloista. Teologian näkökulmasta voisin helposti pitää syyttäjän tuollaista toimintaa kehnon uskonnonfilosofian avulla rakennetuksi ajojahdiksi.

Tämän lisäksi, kuten sanottu, syyttäjä sekä penäsi Räsäseltä tulkintoja Raamatusta että arvioi niitä kriittisesti oman uskonnollisen käsityksensä perusteella. Syytökset koskivat montaa konkreettista raamatunkohtaa. Oikeus ei näitä käsitellyt. Räsäsen puolustuksen antamassa vastauksessa muistutetaan vielä kuljettaessa kohti korkeinta oikeutta: “Oikeus piti poissuljettuna mahdollisuutta tulkita uskonnollista tekstiä”.

***

Yhteiskunta toimii vapaamielisyyden ja suvaitsevaisuuden periaatteiden mukaan, ja säädökset sananvapaudesta kuuluvat tämän pohdinnan ytimeen. Räsäsen puolustus muistuttaa, että perustuslain 12 §:ssä turvattu sananvapaus on perusoikeutena keskeisessä asemassa demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvan osallistumis- ja vaikuttamisoikeuden käytännön toteutumisessa. Esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuin on erikseen korostanut, “että sananvapaudesta nauttivat myös tekstit, jotka sisältävät päätelmiä ja lauseita, jotka saattavat loukata, järkyttää tai häiritä joitakin ihmisiä”. Kiivaskin keskustelu kuuluu demokratiaan. Rangaistavaa on tahallinen panettelu ja esimerkiksi solvaaminen. Mielipiteet saavat kuitenkin poiketa toisistaan.

Terveen maalaisjärjen mukaan asia on näin molempiin suuntiin. Yhteiskunnassamme esitetään kristinuskon opista ja etiikasta jatkuvasti näkemyksiä, jotka loukkaavat ja järkyttävät kirkon tunnustuksellisia jäseniä. Tällaisten kannanottojen esittäjiä, kuten journalisteja, ateisteja tai poliitikkoja ei kuitenkaan voi vetää oikeuteen heidän sanojensa perusteella. Sananvapaus antaa heille oikeuden esittää mielipiteensä. Ja jos joku kansalainen kokee itseään loukatun, hänellä on henkilökohtainen oikeus nostaa kunnianloukkauksesta oikeusjuttu.

Haluan itsekin korostaa – aiempien kannanottojeni lisäksi – entistä selvemmin, että kyse ei ole ainoastaan siitä, että kirkkojen syntipuhe ei ole solvaamista. Sitä se ei tietenkään ole. Senhän pitäisi olla kaikille teologiaa tunteville selvää jo regimenttiopin perusteella. Sen lisäksi on kuitenkin osattava painottaa uskonnonvapautta siten, kuin Räsäsen puolustus tekee. Kenenkään ei tarvitse perustella tai puolustella uskontoaan viranomaisen edessä. Luterilaisen kirkon oppi ja etiikka on hyväksytty meillä lakien mukaisina eikä niiden asemaan tarvitse jatkuvasti palata silloin, kun kirkon jäsen esittää näkemyksiään.

Luterilaisella kirkollamme on lain suojaama asema keskellä yhteiskuntaa. Sen oppi ja opetus eivät ole vaaraksi kenellekään Suomen kansalaiselle. Kirkkoon ei ole pakko kuulua eikä kirkon moraalikäsityksiä ole pakko omaksua. Uskonnonvapaudella on rikkumaton arvonsa osana yleisiä ihmisoikeuksia. Mikäli syyttäjätaho pyrkii osoittamaan kirkon jäsenen syyllistyneen kansankiihottamiseen, syyttäjien täytyy kyetä osoittamaan pahantahtoinen panettelu ja solvaaminen kirkon jäsenen esittämistä lauseista, ei hänen uskonnollisista käsityksistään.

***

Mitä hyötyä pitkästä oikeusprosessista on ollut? Lopullisten arvioiden tekeminen odottaa vielä korkeimman oikeuden päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Toiviainen kertoi vuosia sitten, että hän halusi käsitellä erityisesti seksuaalisten vähemmistöjen syrjintään liittyviä tapauksia. Kohteeksi hän valitsi nimenomaisesti Päivi Räsästä vastaan tehdyt syytökset, jotka jossain vaiheessa päätyivät hänen pöydälleen, vaikka poliisiviranomainen jätti ne ensin syyttämättä. Itse oikeudessa valtionsyyttäjä Mantila kohdisti syytöksensä puolestaan Räsäsen uskonnollisiin näkemyksiin ja keskittyi erityisesti kirkon syntikäsitykseen. Syyttäjän luoma ensimmäinen kuva esittää näin ollen, että kristinuskon näkemyksissä on jotain rikollista.

Syyttäjän keskeinen väite niin julkisessa sanassa kuin oikeudessa on ollut se, että nyt vastakkain olisi kaksi perusoikeutta. Näin syyttäjä monine tukijoineen median piirissä on luonut toisen kuvan siitä, että kristinuskon näkemykset ovat olemukseltaan syrjiviä ja laittomia – ja nyt valtakunnansyyttäjän tavoitteena on punnita seksuaalivähemmistöjen perusoikeuksien painoarvo suhteessa uskonnon syrjivään toimintaan oikeusprosessin kautta. Jos se vaatii uskonnonvapauden perusarvon purkamista ja uskonnollisen näkemyksen kriminalisointia, valtakunnansyyttäjä on ollut siihen valmis.

Tämäkin väite on osoittautunut vääräksi. Päivi Räsänen ei ole kyseenalaistanut seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhteiskunnallisia oikeuksia saati sitten heidän ihmisarvoaan. Tätä on kysytty häneltä moneen kertaan ja hän on joka kerta todennut hyväksyvänsä esimerkiksi syyttäjän kysymät homoseksuaalien perusoikeudet. Perusoikeudet eivät näin ollen ole keskenään ristiriidassa, vaikka valtakunnansyyttäjä on näin väittänyt, eivätkä ne ole tässä oikeusprosessissa edes vastakkain. 

Miksi sitten tarvittiin väite siitä, että uskonnonvapaus olisi ristiriidassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kanssa? Ensinnäkin sitä on näköjään tarvittu propagoivassa tarkoituksessa osoittamaan, että kristinuskon edustajat vaatisivat erioikeutta vaikkapa homoseksuaalien solvaamiseen. Sellaista kukaan ei vaadi, ja kaikkein vähiten syytteiden alla oleva Räsänen. Toiseksi väitettä on tarvittu väärän mielikuvan rakentamiseen. Väitehän edellyttää, että Raamatun opetus olisi sellaisenaan solvaavaa ja rikollista. Muuten väitteessä ei ole mieltä. Jos perusoikeuksien todettaisiin olevan toisiaan vastaan, ihannetilanteessa Raamattu pitäisi kriminalisoida. 

Kun nyt yhteiskunnan arvomaailma on muuttunut ja postmoderni aika korostaa sateenkaariliikkeen arvoja ja suosii eri ryhmien pyrkimyksiä, valtakunnansyyttäjä on pyrkinyt haastamaan kristillisen perinteen ja sen moraalin. Juuri syyttäjä on olettanut noiden kahden olevan myös juridisessa mielessä keskenään ristiriidassa niin pahasti, että yhteiskunnan suosiessa yhtä osapuolta toinen kärsii. Räsäsen oikeudenkäyntiä on käyty tämän keksityn narratiivin varassa.

Pitkä oikeusprosessi on tarvittu siten estämään jälkikristillisessä yhteiskunnassa kasvavia ennakkoluuloja. Kristinuskoa vastustavat tahot ovat vuosikymmenien ajan julistaneet myös Suomessa, että kristinusko on ihmisen henkiselle kehitykselle vaarallista ja sen moraali on yksilön vapauksia estävää orjamoraalia. Postmodernina aikana syytöslistaan on lisätty, että Raamatun näkemys on vähemmistöjä syrjivä ja moraaliton. Tällaiseen asenteeseen jopa oikeudessa esiintynyt valtionsyyttäjä on syyllistynyt sitoutumalla ideologisesti sateenkaariliikkeen tavoitteisiin. Odotan korkeimman oikeuden istunnon selventävän tätä oikeusjärjestelmän ideologisoitumista.

Kun kokonaistilannetta katsotaan nyt, Räsänen on saanut vapauttavan tuomion kahdesta oikeusasteesta. Häneen kohdistetut syytökset ja niitä mukailevat syyttäjätahon syytteet ovat osoittautuneet suurelta osalta tekaistuiksi ja kahdessa oikeusasteessa myös perusteettomiksi. Syyttäjän käyttämät uskontoa koskevat väittämät ovat teologisesti käymättömiä eivätkä ne edes kuulu tuomioistuimen valtapiiriin. Siirryttäessä korkeimpaan oikeuteen näyttää siltä, että nimenomaan valtakunnansyyttäjä apulaisineen on syyllistynyt Räsäsen oikeuksien rikkomiseen. Kun tähän lisätään syyttäjien solvaava kielenkäyttö, Räsäsen oikeustapaus on pyörähtänyt yllättävällä tavalla ympäri. Siksi on erityisen mielenkiintoista seurata, mitä korkein oikeus toteaa tästä kokonaisuudesta. Siellähän ei arvioida ainoastaan esitettyjen syytteiden todeksi osoittamista, vaan myös tähänastisen prosessin aikana käytettyjä argumentteja ja keinoja. Itse ennustan, että valtakunnansyyttäjän toimistossa alkaa jossain vaiheessa merkittävä itsetutkistelu tämä prosessin tiimoilta.