Onko anteeksiantamisella ehtoja? Jeesuksen opetus Matteus 6

Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa on aina hiillostanut kristittyjä. Kun luetaan jakson suomenkielisiä käännöksiä, mielikuva on hieman puristava. Pitääkö meidän antaa ensin anteeksi ennen kuin voimme saada Jumalalta anteeksi? Miten se on mahdollista silloin, kun ihmissuhteet ovat palaneet karrelle väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön takia? Tai mitä pitäisi ajatella lasten hylkäämisestä tai tahallisesta köyhyyteen ajamisesta? Lyökö Jumala lyötyä? On useampi mahdollisuus selittää jakeita, ja eräs niistä tuo esiin aivan uuden näkökulman.

Suomeksi luettuna kohta kuulostaa hankalalta. Siitä on vaikea hakea armon siementä, vaikka kyse onkin anteeksiantamisesta. Olisiko lauseet siis selitetty hieman virheellisesti? Näihän ne nykyisessä käännöksessä kuuluvat: 

“Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14-15).

***

Perinteisen luterilaisen tulkinnan mukaan Jeesuksen opetuksiin tulee soveltaa lain ja evankeliumin erottamista. Kauniitkin lauseet ja etenkin rakkautta vaativat sanat tulee ymmärtää sinänsä hyvä lain vaatimuksiksi. Niiden käytännön ongelma ei siten ole sisällössä, vaan siinä, että me ihmiset emme kykene täyttämään niitä. Tällaiset lauseet ovat meille Vuorisaarnasta tietenkin tuttuja: “Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 5:20). 

Voi olla, että Jeesus on osoittanut sanansa anteeksi antamisesta ensin fariseuksille ja sitten tietysti kaikille meille muillekin. Silloin voisimme ajatella, että hänen tavoitteenaan on ollut pysäyttää hurskaat ja hyvät Mooseksen lain opettajat huomaamaan, että he eivät anna anteeksi syntisille. Ja jos eivät anna anteeksi, miksi Jumalan pitäisi antaa anteeksi heille?

Tässä tapauksessa Jeesuksen opetuksen tarkoituksena ei ole ensi sijaisesti vaatia, että syntisen pitäisi ensin antaa anteeksi toisille, ennen kuin hän voi saada Jumalalta anteeksi. Lain sanan tehtävänä ei ole antaa toimintaohjetta. Sen tarkoituksena on herättää “synnin tunto”, kuten myöhemmin Paavali sanoo. Siksi Jeesus vaatii täydellisyyttä: “Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”. Siis mahdotonta.

Voi olla, että nämä hämmentävät lauseet on tarkoitettu herättelemään ulkokultaisia ihmisiä. Siis myös meitä, jotka hitaasti kuuntelevat Jumalan sanaa. Vertaus laupiaasta samarialaisestakin laittoi itsetyytyväiset ihmiset tiukoille, kun kyseenä oli armahtavaisuuden osoittaminen. Toisaalta voi olla, Jeesuksen lauseet ovat vain vaikeita nykysuomalaiselle ymmärtää. Selitys voi vaatia aivan uudenlaista tutustumista juutalaiseen ajattelutapaan. Silloin selitys voi yllättää. 

***

Jakson eksegeettinen selitys on nimittäin kovin monimutkainen. Se edellyttää ensinnäkin perehtymistä Jeesuksen lyhyiden vertausten dynamiikkaan. Lukeminen vaatii vanhojen ajatusmallien venyttämistä ja avoimuutta Raamatun tekstin alkuperäisen sisällön puhuttelulle. Ajatellaanpa ensin jälkimmäisen jakeen 15 rakennetta. Jeesuksella on usein tapana perustella jokin Isän Jumalan toimintatapa vetoamalla terveeseen järkeen ja ihmisten kokemukseen. Lisäksi nämä esimerkit tulevat tavan takaa perhe-elämästä ja sen ihmissuhteista.

Jakeessa 15 näyttää olevan juuri tämän kaltainen arjen keskeltä otettu lause. Se täytyy vain kääntää ensin nykykielelle ja vaihtaa lauseiden järjestystä, jotta niiden idea paljastuu. “Eihän teidän (maallinen) isännekään ole teille armollinen, ellette te ole armollisia toisia ihmisiä kohtaan.” Tätä ajatusta tukee huomio, että ensimmäisessä lauseessa on alkutekstissä termi “teidän taivaallinen isänne” ja jälkimmäisessä “teidän isänne” (ilman tulkitsevia isoja kirjaimia).

Tämän lauseen voi hyvin katsoa tulevan käytännön kokemuksesta. Se on Jeesuksen vertausten tapaan aivan tavallinen huomio, jonka kuka tahansa voi ymmärtää todeksi. Juutalaisessa kulttuurissa armollisuuden osoittaminen oli tärkeä piirre. Monet Jeesuksen vertauksista puhuvat siitä, jopa kärkevästi. Kun edellä mainittu, halveksittu “laupias” samarialainen tuli ryöstetyn ja hakatun juutalaisen luokse, hän “armahti häntä” – toisin kuin tiellä kulkeneet juutalaiset.

***

Onko sitten uskottavaa, että kyseessä olisi nimenomaan “terveen järjen oppilause”? Tällaiselle saarnan keinolle on perusteensa. Vastaavia esimerkkejä löytyy muualtakin. Matteuksen evankeliumissa on hieman salaperäinen jae, joka alleviivaa isän ja pojan välistä suhdetta. “Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Matt. 11:27). 

Jae on sinänsä melko ainutlaatuinen synoptisissa evankeliumeissa ja sitä onkin pidetty jopa linkkinä Johanneksen evankeliumin ajatusmaailmaan. Tulkinta perustuu ensinnäkin siihen, että jae alkaa tradition välittämiseen tai erityisen tiedon ilmoittamiseen viittaavalla sanalla “antaa” (paradidonai). Jeesuksen tarkoituksena on ensimmäisellä lauseella sanoa, että Jumala on antanut hänelle “kaiken”, eli täyden ilmoituksen. Pelastuksen sanoma on rajattu, eksklusiivinen ja se on jätetty ainoastaan hänen tietoonsa. Tätä avausta seuraa synteettinen parallelismi, jonka muotoa voidaan seurata vielä kreikankielisessä asussakin. Joachim Jeremias kääntää lauseet:

– Niin kuin vain isä voi tuntea täydellisesti pojan,

– niin vain poika tuntee täysin isänsä.

Tulkinnan lähtökohtana on siten kulttuurisesti yleinen peruste kenen tahansa isän ja pojan välisestä suhteesta. Läheisin ihminen tuntee isänsä parhaiten. Koska tämä on totta tavallisten perheiden kohdalla, se on epäilemättä hengellisessä mielessä totta myös Jeesuksen ja hänen Isänsä välisessä suhteessa. Isä on antanut Jeesukselle pelastuksen evankeliumin, ja siksi vain poika voi tuoda eskatologisen vapautuksen sanoman Israelille mielekkäällä tavalla. 

Koko jakeessa parallelismi toimii puolestaan käänteisen järjestyksen (kiasmi) A-B-B’-A’ avulla. Koska lauseen keskijakso sisältää itsenäisen kulttuurisesti hyväksyttävän perusteen, on lausuman alku ja loppu liitettävä tulkinnassa yhteen. Ensimmäisen lauseen ilmoittama pelastavan sanoman lahjoittaminen (paradidonai) saa vastineensa viimeisen lauseen ilmoitustietoisuudessa. Koska Isä on antanut Pojalle täyden ilmoituksen, yksin Jeesus voi Poikana ilmoittaa Isän ihmisille.

***

Näin päästään takaisin Jeesuksen anteeksiannon opetukseen. Kun jälkimmäinen lause selitetään terveen järjen opetukseksi kenen tahansa isän armollisuudesta, ensimmäinen lause saa uutta sisältöä. Jälleen on syytä tarjota laajennettua dynaamista käännöstä: 

“Jos te kerran kykenette antamaan toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, tokihan myös taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi.”

Kohdasta puuttuu kaikki lakihenkisyys ja ahdistavuus – kuten niistä Jeesuksen opetuksista, jotka viestivät evankeliumia, eivät lakia. Lauseet paljastuvat täydellisen armon ja Jumalan ihmeellisen rakkauden osoituksiksi. Ihmisen omasta elämästä sekä isän roolista on tehty vertauksessa sinänsä vajavainen, mutta toimiva esimerkki siitä, miten myös Isä Jumala toimii. 

Ajatus on Jeesuksen opetuksessa tärkeä. Siitä todistaa se, että vastaava aihe löytyy edelle sijoitetusta Isä meidän -rukouksesta. Sitäkään ei pidä tulkita lakihenkisesti, vaan armollisesti. Anteeksiantamus on Jumalan valtakunnan tuntomerkki. Kristuksen uudistamat ihmiset elävät katumuksessa eli metanoiassa, mielenmuutoksessa. He pyytävät syntejään anteeksi, koska heidän koko todellisuudentulkintansa on muuttunut. Siksi he myös antavat hyvän kulkea lähimmäiselle. Synnit annetaan anteeksi – ja kristityillä on jopa lupa julistaa ne anteeksi Kristuksen nimessä.

***

Siksi Jeesuksen opetuksen voisi kääntää tai ainakin selittää dynaamisesti näin: 

“Jos te kerran kykenette antamaan toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, tokihan myös taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Eihän nimittäin teidän (maallinen) isännekään ole teille armollinen, ellette te ole armollisia toisia ihmisiä kohtaan.”

Logiikka on kieltämättä länsimaiselle päättelylle vieras: kuka tahansa asiallisesti käyttäytyvä juutalainen kykenee antamaan toisille anteeksi, ja tämän hän on oppinut kotoa, koska hänen isänsä on osoittanut samaa armollisuutta lapsilleen. Vastakohta olisi Mooseksen lain vastaista. Mutta ydin on tässä: teidän maallinen isännekin on teille armollinen. Jos te kerran kykenette antamaan anteeksi (“kykenette antamaan lapsillenne hyviä lahjoja”), vielä enemmän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi.

Vaikka tämä tulkinnan vaihtoehto on vaikea, se saattaa hyvinkin olla totta. Eksegetiikassa nimittäin vaikea selitys on toisinaan totuuden jäljillä, kun taas totunnainen selitys synnyttää sekaannusta.